1.1.2019 lähtien Verohallinto ottaa käyttöön kansallisen tulotietojärjestelmän ja tulorekisterin. Nämä muutokset tuovat vuoden alussa välittömiä muutoksia palkka- ym. tietojen ilmoituskäytäntöihin. Tulorekisteri keventää yritysten hallinnollista taakkaa yksinkertaistamalla palkan maksamiseen liittyviä ilmoitusmenettelyjä. Tulorekisteri on tarkoitus korvata nykyisin mm. Verohallinnolle, työeläkelaitoksille ja työttömyysvakuutusrahastolle toimitettavia vuosi-ilmoituksia.
Sähköinen tulorekisteritietokanta sisältää kattavasti kaikki palkka-, eläke- ja etuustiedot. Tiedon tuottajat – esimerkiksi työnantajat ja tilitoimistot – ilmoittavat vuoden alusta pitäen tiedot ansiotuloista tulorekisteriin reaaliaikaisesti ja maksukohtaisesti.
Tulorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain:
Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin koskee kaikkia palkkojen ja etuuksien maksajia tämän aikataulun mukaisesti ilman siirtymäaikoja.
Tulorekisterin tietoja käyttävät 1.1.2019 lähtien Verohallinto, Kela, työttömyysvakuutusrahasto ja työeläkelaitokset. Vuoden 2020 alusta alkaen tiedon käyttäjien määrä laajenee ja mukaan tulevat mm. vahinkovakuuttajat, työttömyyskassat ja työsuojeluviranomaiset.
Halutessasi lisätietoja aiheesta ota meihin yhteyttä, 044 777 0714.
Alla linkit asiaan liittyvien tahojen omista sivuista:
Verohallinto: https://www.vero.fi/tulorekisteri/tietoa-meist%C3%A4/tietoa-tulorekisterist%C3%A4/ajankohtaista/
Kela: http://uutiskirje.kela.fi/archive/show/2476447
Elo: https://www.elo.fi/tietoa-elosta/uutiset/2018/vinkit-tulorekisteriin-varautumiseen