Onko se markkinointi- vai edustustilaisuus? Ja saiko niitä arvonlisäveroja vähentää verotuksessa vai ei? Tällaisia kysymyksiä Asiakkaamme tiedustelevat meiltä usein. Kerrataanpa hieman asiaa.
Markkinointikulujen arvonlisäverot ovat vähennyskelpoisia, jos hankinnat liittyvät verolliseen toimintaan. Vastaavasti edustuskulujen vähennysoikeutta on sen sijaan rajoitettu arvonlisäverolaissa. Edustuskuluista vähennystä ei saa tehdä, kun hankinta koskee edustustarkoitukseen käytettäviä tavaroita ja palveluja.
Vähennysoikeuteen vaikuttavat ainakin seuraavat asiat:
Jos tarjoilu on tilaisuuden pääasia, kyse on edustustilaisuudesta. Tilaisuus voi olla vain osaksi edustustilaisuus, jolloin kulut voidaan jakaa vähennyskelpoisiin ja vähennyskelvottomiin kuluihin. Tilaisuus voi esimerkiksi alkaa markkinointiosuudella ja tämän jälkeen jatkua edustustilaisuutena.
Vaikka tilaisuus olisi markkinointitilaisuus, täytyy tähän tilaisuuteen liittyviä kuluja arvioida erikseen. Yrityksen antama tarjoilu ei ole edustamista, kun se on tavanomaista ja toissijaista tilaisuuden tarkoitukseen nähden.
Sekä edustustilaisuuksille että kohderyhmämarkkinoinnille luonteenomaista on, että ne kohdistuvat rajattuun henkilöpiiriin tai henkilöryhmiin, joiden toimintaan edustamisella tai markkinoinnilla halutaan vaikuttaa. Edustuskuluista poiketen kohderyhmämarkkinointikulut ovat kuitenkin tietyin edellytyksin joko kokonaan tai osittain vähennyskelpoisia.
Jos haluat tietää enemmän kirjanpitoon ja verotukseen liittyvistä asioista, laita aiheesta meille sähköpostia arto@caunis.fi tai soita 0447770714.
Lisätietoa myös verottajan sivuilta